Kirjasta – Yrityskulttuurit murroksessa
Työelämätaipaleeni alkoi 90-luvun lopulla, aikana, jolloin firman tarinaa kerrottiin kotiin jaettavassa uutislehdykässä, ilman mahdollisuutta dialogiin. Yhdet kertoivat, toiset kuuntelivat. Liikennevalot työhuoneiden ovilla olivat vielä arkea – kuten itse työhuoneetkin. Itseohjautuvuudesta, saati yhteisöohjautuvuudesta ei puhunut kukaan.
Reilussa parikymmenessä vuodessa on muuttunut niin työelämä, maailma, kuin omakin elämäni. Yrityskulttuurit ovat isoimmassa murroksessa vuosikymmeniin, kuten maailma ympärillämmekin. Erityisesti viimeiset viitisen vuotta ovat olleet Sminulle pohdinnan ja työelämän hahmottamisen aikaa.
Olen halunnut kysyä, mitkä ilmiöt työelämää mullistavat, mitä työkulttuureissa tapahtuu, mitä itseohjautuvuus on ja mitä se ei ole. Ennen kaikkea: miten rakennetaan työelämää, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua. Näistä pohdinnoista ja työhistoriastani, eletystä ja koetusta, syntyi kirjani Yrityskulttuurit murroksessa.

Kirjasta sanottua
”Itseohjautuvuuden ymmärretään helposti tarkoittavan, että jokainen työntekijä jätetään yksin pärjäämään. Sivosen kirja nostaa esiin kuinka yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, avun pyytäminen ja antaminen sekä inhimillisempi johtaminen ovat lopulta hyvän ja armollisemman työelämän tukipaaluja..
”Tässä on tolkun kirja inhimillisestä työelämästä, jossa jokaisella on tärkeä paikkansa, myös johtajilla, tekisi mieli sanoa näin itseohjautuvuus-keskustelun aikakaudella.”
”Kirjan aiheet ovat juuri nyt ajankohtaisempia kuin koskaan. Jokainen johtaja ja työyhteisön kehittäjä saa reppuunsa hyviä vinkkejä ja työvälineitä tämän kirjan pohdinnoista ja esimerkeistä”
”Erinomainen kirja, perustavan tärkeä teema. Mahtavaa työtä Outi!”
”Outi Sivosen kirja on äärettömän tärkeä teos koko tietoyhteiskunnan juuriongelmasta: miten luoda hyvinvointia työelämässä ilman että vastuu sysätään yksilölle. Se on samaan aikaan oppikirja siitä miten itseohjautuvuudessa on ajettu päin mäntyä ja siitä miten rakennetaan aidosti hyvinvoiva organisaatio.”
”Outi Sivonen kuvaa työelämän muutosta älykkäästi ja kiinnostavasti reflektoiden. Sivonen kysyy paljon hyviä kysymyksiä ja kannustaa oman ajattelumme parantamiseen.”
”Kirjassa on luontevasti yhdistetty kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia ajankohtaisiin työelämän teemoihin. Käytännön työelämäesimerkit kirjan aiheista tuovat ne lähelle arkea. Kirja on todella ajankohtainen kuvaus työelämää juuri nyt puhuttavista teemoista. Kirjaa lukiessani koin monet kerrat reflektoivani juuri niihin keskusteluihin, joita omassakin ympäristössä tällä hetkellä käydään.”
“Halusin vain kertoa, että luin juuri kirjasi Yrityskulttuureista ja suorastaan imin sen sisääni kahdesta syystä: se antoi hienoja ja kokeilemisen arvoisia ideoita minulle opettajana hyödyntää erilaisia ihmisiin ja yksilöihin keskittyviä menetelmiä omassa työssäni”